Naisten muuttuva työpukeutuminen ja kriisit

Naisten työllistyminen kodin ulkopuolelle

Monelle naiselle 1900-luvun alusta lähtien ensimmäinen ansiotyö kodin ulkopuolelta löytyi usein tehtaista. Kodin ulkopuolinen palkkatyö mahdollisti naisille pääsyn omaan rahaan kiinni ja lisäsi heidän omaa päätäntävaltaansa esimerkiksi vaatteiden kulutuksen osalta. Toisen maailmansodan aikaan useat naiset tekivät niitä töitä, joita miehet olivat ennen rintamalle menoa hoitaneet. Sotien jälkeen naisten työssäkäynti yleistyi entisestään, mutta ilmapiiri henki kuitenkin sitä, että naisten paikka oli kotona. Muuttoliike maalta kaupunkeihin voimistui 1960-luvulla ja moni nuori nainen muuttikin työn perässä maalta pois. Naiset palkattiin usein kauppojen tai konttoreiden avustaviin tehtäviin, kuten läheteiksi.

Nuori nainen tarjoilemassa kaupassa kahvia ja pullaa 1940-1950-lukujen taitteessa. Kuva kotialbumista.

Työtehtävät määrittivät naisten asuja

Työpaikka ja tehtävä määritteli pitkälti naisten pukeutumista. Siisteissä, kevyissä ja vähän liikkumista vaativissa töissä naiset pukeutuivat uudempiin asuihin ja esimerkiksi toimistotöissä naiset käyttivät pitkähihaisia asuja. Raskaammissa ja enemmän fyysistä liikkumista sisältävissä töissä, kuten tehdastyöt naiset taas valitsivat päällensä vanhempia vaatteitaan ja ne olivat usein lyhythihaisia. Naiset eivät niinkään innostuneet käyttämään miesten työhaalareita, vaan he valitsivat mieluummin asukseen työtakin. 1950-luvulla työtehtävä määritti takin väriä, ruokakaupoissa työtakin väri oli valkoinen ja tavarataloissa taas tumma. Naiset, jotka työskentelivät virastoissa tai pankeissa suosivat myös tummia sävyjä asuissaan, koska tumman värin uskottiin viestivän arvokkuutta.  

Nainen kontoristina jyväskyläläisessä yrityksessä 1960-1970-lukujen taitteessa. Kuva kotialbumista.

1970-luvulla Suomessa hoitoalla edellytettiin tiettyä työasua, johon kuului naisilla valkoinen mekko ja pitkät sukat, jotka yltivät yläreiteen saakka.  Tätä asua odotettiin myös niiltä, joiden työtehtäviin kuului paljon laajoja liikeratoja, kuten sairaanhoitajat. Poikkeus oli fysioterapeuttien asut, sillä he saivat käyttää sinisiä housuja. Housut olisivat olleet hoitotyössä käytännöllisemmät, mutta vielä 1970-luvulla naisten housujen käyttö kuului lähes vain vapaa-aikaan. Eräs graduuni osallistunut sairaalassa työskennellyt nainen muisteli, että 1970-luvulla osaston ylihoitajalta sai nuhteet, jos ei ollut pitkiä kokonaan jalkoja peittäviä sukkia työasussaan. Silloin katsottiin, että paljaat sääret ja reidet eivät kuuluneet sairaalassa työskentelevien naishoitajan olemukseen, vaan heiltä odotettiin peittävää asua, joka muistutti nuhteettomuudesta.

Fysioterapeutti työasussaan, johon kuului housut ja paita 1980-luvulla. Kuva kotialbumista.

Kokemuksia 2010-luvun työpukeutumisesta

Tekeillä olevassa väitöskirjassani osallistujanaiset nostivat haastatteluissa keskusteluun työpaikkojen sanalliset ja sanattomat pukeutumisohjeet 2010-luvulla. Osa osallistujista koki, että pukeutumisohjeita määrittävät edelleen työpaikan johtavassa asemassa olevat henkilöt. Osallistujat myös kertoivat, että tehtävät määrittivät kunkin päivän työasun. Eteenkin asiakastapaamisin haluttiin ja edellytettiin siistiä ja toista arvostavaa asua. Eräs osallistuja paljasti säilyttävänsä työpaikallaan jakkua ja korkokenkiä, jotka hän vaihtaa päällensä asiakastapaamisiin.

Tiukkoja pukeutumisohjeita haluttiin myös rikkoa osallistujien kokemuksen mukaan. Pukeutumisohjeista poikkeaminen tapahtui pienien asuvalintojen kautta, kuten valitsemalla räväkän väri asusteiin tai neutraalit tennarit jakun pariksi. Tällöin osallistujat voidaan katsoa aktiivisiksi toimijoiksi pukeutumiskulttuurin muuttajina ja konkreettinen kulttuurin muutos tapahtui hiljaa asuvalintojen muodossa

Ulkonäkö- ja pukeutumistyö

Viime vuosina sosiologiassa on tutkittu ulkonäkötyötä. Ulkonäkötyöllä tarkoitetaan ulkonäön muokkaamista esimerkiksi meikkaamista, jolla tavoitellaan työpaikan näkökulmasta hyväksyttyä ulkoista olemusta. Ulkonäkötyöhön liittyy se tulokulma, että työpaikka hyötyy siitä, että työntekijät näyttävät tietynlaiselta. Työntekijän ulkoinen habituksensa katsotaan resurssiksi. Voidaan puhua myös tarkemmin pukeutumistyöstä, jossa työtekijän toiminta keskittyy vaatteiden kautta ulkoasun muokkaamiseen. Itse olen ollut myyntityössä ja olen kammannut tukkani nutturalle, vetänyt työnantajan mekon päälle ja punannut huuleni, jotta täyttäisin työpaikan brändiin menevät ulkonäköstandardit. Ulkonäkötyötä on haastavaa tunnistaa, koska se on kietoutunut arjen tavallisiin toimintatapoihin kiinni, kuten meikkaaminen ja on myös sidoksissa identiteettiin.

Minä huulet punattuna ja tukka nutturalla silloisen työpaikkani brändiin solahtavana. @tyttilehtovaara

Mukavuus työpukeutumisessa

Työpukeutumisen yksi trendeistä 2010-luvulla on mukavuus, joka liittyy affekteihin. Kulttuurien tutkimuksessa affekteilla tarkoitetaan, kehon aistikokemusten ja voimakkaiden tunteiden yhteissummaa. Affekteilla ei tarkoiteta sisäisiä psykologisia tiloja, vaan kulttuuriin sidonnaisia merkityksen luomisen prosesseja.  Merkityksen luomisen prosesseilla tarkoitan, että työasun on oltava esimerkiksi riittävän puhdas, koska likaisuus ja haisevuus liitetään eteenkin länsimaisessa kaupunkikulttuurissa, jossa tehdään paljon siistiä sisätyötä, epäluotettavuuteen ja kyvyttömyyteen hoitaa asioita.

Työvaatteilta odotetaan siis käytännöllisyyden ja tilanteeseen sopivuuden lisäksi esimerkiksi pehmeyttä ja venyvyyttä. Väitöskirjatutkimukseeni osallistuneet naiset kertoivat esimerkiksi, kuinka mukava työasu toi heille itsevarmuutta työtehtävien hoidossa, koska heillä oli hyvä olla sekä kehollisesti ja mielellisesti, kun mikään vaate ei kiristänyt päällä tai tuntunut karhealta iho vasten.

Koronapamdemia rentoutti työasuja

Koronapandemian aikana oli mielenkiintoista havainnoida somepäivityksiä liittyen etätyöpukeutumiseen. Moni etätyöläinen kertoi esimerkiksi Instagramin tarinoissa vetävänsä jalkaan verkkotapaamisiin urheilutrikoot ja muille näkyvään yläosaan kauluspaidan. Huomasin, että pandemiaan liittyi paljon negatiivisia tunteita, jolloin rento työpukeutumien ilahdutti muuttuneen arjen keskellä. Kuitenkin moni koki, että rennon työpukeutumisen viehätys katosi nopeasti kotioloissa. Viehätyksen laskuun on voinut vaikuttaa muun muassa se, että työn ja vapaa-ajan rajat hälventyivät pukeutumisessa, kun työasu vaihtui aamusta iltaan päällä oleviin kotiverkkareihin. Toisena havaintona voisi mainita sen, että jotkut alkoivat kaivata laittautumista. Huoliteltu ulkoasu tuo toisille intoa, tehokkuutta ja terävyyttä työntekoon.

Työpaikoille on palattu fyysisestikin ja heikkoja signaaleja on kuulunut siitä, että toimistoasut olisivat rentoutuneet entisestään. Toisaalta taas osa on nauttinut siitä, että on voinut vetää päällensä parhaan silkkipaitansa muiden nähtäväksi sekä itsensä iloksi.

Minä pehmeltä tuntuvissa, kivan näköisissä, omaa arvomaailmaa ja kuluttajaryhmää heijastavissa työvaatteissa työhuoneella. @tyttilehtovaara

Kriisit muutavat työpukeutumista

Erikokoiset lokaalit ja globaalit kriisit muuttavat aina arkea ja näin myös pukeutumista. Vuonna 2022 EU-maiden energiapoliittisten ratkaisuiden ja Ukrainan maaperällä käytävän sodan vuoksi Eurooppaa koettelee energiakriisi, joka on välittömästi muuttanut työpukeutumista. Espanjassa ja Britanniassa on kehotettu valtioiden halinntojen taholta keventämään työpukeutumista, koska tällöin voidaan vähentää ilmastoinnin viilennystä ja säästää energiaa. Suomessakin saatetaan ensi talvena nähdä entistä enemmän villasukkia työasujen osana, jos työpaikkojen tai kotien lämpötiloja suositellaan laskettavaksi.

Itselläni etiäisenä on, että mukavuus ja moninaisuus lisääntyvät työpukeutumisessa ja aletaan entistä enemmän kyseenalaistamaan työpaikkojen pukeutumisnormeja, muun muassa siis miltä kukakin saa näyttää missäkin asemassa. Toivon, että kriisien tuoma rentous työpukeutumisessa heilauttelee ajatusta siitä, että ulkonäkö määrittäisi sitä, miten hyvä tai huono joku on työssään.

Lähteet

• Ahmed, Sara 2004. The Cultural Politics of Emotion. New York: Routledge.
• Ekholm, Laura ja Frisk, Matleena. 2019. Kuinka trikoosta tuli päällysvaate? Trikoovaatteet 1960-luvun murroksena. Teoksessa Anna Niiranen & Arja Turunen (toim.) Säädyllistä ja säädytöntä: pukeutumisen historiaa renessanssista 2000-luvulle. Historiallinen arkisto /julk. Suomen historiallinen seura. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Hytönen, Kirsi-Maria 2012. Kannettu kaksoistaakka. Äitiys työssäkäyvien naisten muistelukerroinnoissa 1940–1950-luvuilla. Pasi Saarimäki, Kirsi-Maria Hytönen & Heli Niskanen (toim.). Lapsi matkalla maailmaan. Historiallisia ja kulttuurisia näkökulmia syntymään. Historiallinen arkisto 135. Suomalainen Kirjallisuuden Seura.
• Kammila, Marjo 2012. Katsojana ja katsottuna: opettajan kontrolloitu ulkoasu. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 110. Jyväskylän yliopisto 2012. Jyväskylä: Bookwell Oy. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5236-5
• Kukkonen, Iida, Pajunen, Tero, Sarpila, Outi & Åberg, Erica, 2019. Ulkonäköyhteiskunta: Ulkoinen olemus pääomana 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Into.
• Lehtovaara, Tytti. 2016. Pukeutuminen ajan peilinä ー Nuorten naisten pukeutuminen yhteiskuntaan sidonnaisena kulttuurisena ilmiönä 1960- ja 1970-lukujen Suomessa. Historian ja etnologian laitos: Jyväskylän yliopisto.
• Lehtovaara, Tytti. Pukeutumiselämänkerralliset ja yhdessä kokemisen haastattelut sekä kenttäpäiväkirjan muistiinpanot vuosilta 2018–2019. Aineisto on osa etnologian ja antropologian alan väitöskirjaa ”Vaatteen aistiva ja muistava keho 一 Etnologinen tutkimus naisten pukeutumis- ja kulutuskokemuksista” (työnimi) (tulossa). Aineisto toistaiseksi tutkijan hallussa.
• Rinne, Jenni, Kajander Anna ja Haanpää, Riina (toim.) 2020. Affektit ja tunteet kulttuurien tutkimuksessa. Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry., Ethnos-toimite 22. https://doi.org/10.31885/9789526850962
• Ritamies, Marketta 2006. Sinappikylvystä ehkäisypilleriin. Suomalaisen perhesuunnittelun historia. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 44/2006. Helsinki: Väestöliitto.
• Suopajärvi, Tiina 2009. Sukupuoli meni metsään — luonnon ja sukupuolen polkuja metsäammattilaisuudessa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia.
• Turunen, Arja 2019. Säädytöntä ja miesmäistä. Naisten housut ja sukupuolikäsitysten muutos 1900- luvulla. Teoksessa Anna Niiranen & Arja Turunen (toim.) Säädyllistä ja säädytöntä: pukeutumisen historiaa renessanssista 2000-luvulle. Historiallinen arkisto /julk. Suomen historiallinen seura. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• van den Berg, M. & Vonk, L., 2019. The new discomforts of precarious workers: Wardrobe matter, insecurity and the temporality of calibration in dress work, The Sociological Review 68(3). https://doi.org/10.1177/0038026119892402.
• Valtonen, Heli 2004. Minäkuvat, arvot ja mentaliteetit: tutkimus 1900-luvun alussa syntyneiden toimihenkilönaisten omaelämäkerroista. http://urn.fi/URN:ISBN:951-39-1930-7 
• Vanha-Similä, Maria 2020, Pyykkilaudasta pillereihin: naisten arki Suomessa 1950-1970-luvuilla. Helsinki: Minerva Kustannus Oy.
• Vanha-Similä, Maria 2017. Yhtiöön, yhtiöön! Lapsiperheiden arki Forssan tehdasyhteisössä 1950–1970-luvuilla. Helsinki: Suomen Muinasmuistoyhdistys. Witz, Anne, Warhurst, Chris & Nickson, Dennis 2003. The labour of aesthetics and the aesthetics of organization. Organization 10, 33–54. https://doi.org/10.1177/1350508403010001375